sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Vuosi vaihtui, jälleen

Eilen käytiin vaimon kanssa teatterissa katsomassa Linnateatterin näytös Otta vai pano teatteriravintola Riossa. Hyvä näytelmä, joka kutkutti mukavasti nauruhermoja.

Kulttuuritarjonnan jälkeen kävelimme ravintolaan syömään, sinne ilmaantui myös muuta porukkaa paikalle. Heillä oli mukanaan pyöräilyaiheinen paketti, pari kappaletta ISP evo kumeja juuri minulle sopivassa koossa. Ruokailun, muutaman baarin jälkiruokajuomien jälkeen oli loistava tilaisuus nauttia vielä illan viimeiset viskit ja kävellä kotiin.

Aamulla avasin paketin, työnsin maasturin parvekkeelta eteiseen ja poistin piikittimät renkaat. Eilen sovittiin lähtö kello 12 meidän pihasta kohti karinkantaa polkuja pitkin ja tarkoitus oli eksyä mahdollisesti melkein saaresta kala aiheisen kätkön jälkeen myös jäälle. Keli oli loistava, etelätuulta, pakkasta noin 10 astetta ja hyvä seura. Mukava oli jäitä pitkin päästellä patelan kalasatamaan ja sieltä takaisin metsiä pitkin tuulen suojassa.

Kilometrejä näillä retkillä ei monestikaan paljoa kerry, hauskaa pidetään, jutellaan ja nautitaan ulkona olosta. Sen verran talvinen ajelu vie energiaa, että ruoka on tänään taas ansaittu ja saa syödä hyvällä omallatunnolla.

Alla muutama kuva reissun varrelta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti