maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannuksen kuvatuksia

Kävin juhannuksen aikana kääntymässä pyörällä mökillä, keli suosi ja matka taittui kivasti uusissa pyöräilyhousuissa.
Jotain ongelmaa kuitenkin matkalle sattui, perjantaina yövuoron jälkeen ei ollut oikein vauhtia tai voimaa ajella. Rennolla fiiliksellä parin kätkön kautta Paavolaan ja siitä mökille, kohtuullisesti 85 kilometriä taittui kuitenkin.
Lauantaina hyppäsin pyörän päälle uudestaan ja suuntasin Pulkkilaan hakemaan sieltä puolen kylän kätköt pois, tarkalleen 18 joista osa oli kohtuullisen haastavassa maastossa 25 mm leveälle continentalille. Hyvin siellä silti selvisin, vaikka unohdin mökiltä lähtiessä juomapullon terassille.
Pulkkilan ABC asema oli onneksi auki ja sain sieltä ostettua, kahvia, jäätelöä ja kivennäisvettä. Matkaa apsille kertyi hieman yli 55 kilometriä, päivän matkan jäädessä kuitenkin muutamaa kilometriä vajaaksi satasesta. Ongelmia alkoi ilmaantua akillesten kanssa, ensimmäisen kerran ikinä itselleni. Perjantaina alkoi oikea nilkka kipeytyä, lauantaina kipua otti myös vasen jalka. Mikä lie vaivasi jalkoja, epäilen osa syylliseksi Siikalatvan alueella olevaa huonoa asvalttia. Asvalttia jota ei oikeastaan voi edes kutsua asvaltiksi, niin epätasaista ja reikäistä se on.
Kyydin kotiin otin suosiolla auton kyydistä, hieman hirvitti myös tiet täyttävä paluuliikenne. Turvallisesti kotiin ja illalla pientä pyörittelyä parin oluen verran hyvässä seurassa.
Puolen päivän aikaan Limingantullissa oli tuuli kohdillaan, eikä aurinko kiusannut

Kempeleen jälkeen alkoi kerääntymään uhkaavia pilviä

Tupoksella yritti aurinko hieman pilkistää 

Limingassa rantatiellä remontoitiin asuntoja. 

Aurinko paistoi välillä

Rengas nieli valkoista viivaa kiitettävästi. Tämän jälkeen taivaalta tuli muutama tippa vettä.

Paavolan kylänraittia, kuva otettu taakse päin lennossa.

Isoisän ja tädin haudalla.

Ensimmäisten löylyjen jälkeen hieman puhtaampi olo

Juhannuskokko saatiin palamaan

Tyttären mielestä hyttyset häiritsivät

Uljuan alakanavan varressa oli tehty hieman hakkuita

Uljualla niemennokassa oli kätkö, pääsi ajamalla perille.

Allergikon iloksi oli siitepölyä riitti renkaallekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti