torstai 27. helmikuuta 2014

Mini Baiku Keirin

Maanantaina ajettiin Oulun ensimmäiset minijopokisat. Oulun polkupyöräilijät järjesti elokuvaillan Valveella ja sen jälkeen mentiin kaupungintalon eteen ajelemaan minipyörillä ympyrää, Mini Baiku Keiriniä kuten kisa oli nimetty.

Paikalla oli noin viisikymmentä henkilöä kastsomassa ja osallistumassa ajeluun. Yhdeksän alkuerää ajettiin ja sen jälkeen kolme semifinaalia. Yhdessä alkuerässä oli ajelemassa itse kaupunginjohtaja Matti Pennanen, hienoa heittäytymistä osallistua työpäivän päätteeksi pieneen kisailuun.
Kuva: Sami Hiltunen


Omat alkuerät menivät kohtuullisen hyvin, maaliviivan ylitin ensimmäisenä. Todella tiukka erä jossa meinasi jalat hapottaa, tiukkaa vääntämistä satulasta kovilla kampinopeuksilla. Semifinaaleihin sain sopivasti aikaa palautua, ajoin vasta kolmannessa ja viimeisessä erässä, nyt tiesi mitä odottaa ja nappasin startissa piikki paikan joka oli ensimmäisen kierroksen jälkeen helppo säilyttää.

Kuva: Sami Hiltunen

Finaaleihin suoraan välieristä, ei ehtinyt edes pyörän päältä poistua välillä. Käänsin vain pyörän starttiviivalle anatin ja Uskan vierelle, tai pojat tulivat minun vierelleni hetken päästä. Eivät tainneet pojat uskoa vanhan koneen jaksavan lisäkierroksia enää, sen verran vahvasti pojat toisiaan sparrasivat viivalla. Taktiikkana oli koko ajan huolehtia että on muiden edellä, repussa olevasta lisäpainosta ei luovuta ja kerätään vauhtia lisää aina alamäessä.
Kuva: Sami Hiltunen

Aloin kyllä siinä portailla miettimään olinko oikeasti niin nopea jaloistani, osuiko kalusto kohdilleen, vai antoivatko pojat kohteliaisuudesta ikämiehen nauttia tämän yhden kerran podiumin korkeimmasta paikasta. Kohteliaisuus tai ei niin minä olen tällä hetkellä Oulun hallitseva Mini Baiku Keirin mestari. Seuraavaan kisaan onkin sitten lähdettävä puolustamaan mestaruutta. Oikeesti voin sanoa takapuolen olleen hieman kipeä kun polviasennossa veivasi yhdeksän kierrosta mini jopolla hevosen juottopaikan ympäri. Yllättävän raskasta.

Kuva: Sami Hiltunen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti