lauantai 24. marraskuuta 2012

Syksyistä ajelua


Tämän päivän Kalevassa olivat tehneet laskentaa valollisista ja valottomista pyöräilijöistä, myös jalankulkijat oli huomioitu heijastimien käytöstä keskusteltaessa. Tämä oli ainakin toinen juttu joka tälle syksyä oli lehteen valoista kirjoitettu, ensimmäisessä olin itse mallina kiinnittämässä valaisinta pyörän tankoon. Tämän päiväinen juttu tukee omia havaintoja jonka mukaan noin puolet pyöräilijöistä on pimeinä ajelemassa pitkin pyöräteitä.

Viikottaiset ajelut ovat jääneet lähinnä työmatkoiksi ja satunnaisiksi rullailuiksi ympäri kylää, pimeys ja märkä maa eivät oikein houkuta metsään iltalenkille. Viikonloppuisin ollaan käyty erilaisilla kokoonpanoilla ajelemassa hieman polkuja etsien, joka kerta lenkille on mittaa kertynyt reilut kolmekymmentä kilometriä.

Aamulenkki johdatti taskulamput.fi kaupan portaille ja varasin itselle Fenixin uutuuden BT-20 mallin joka on suunniteltu pyöräilyyn. Tuolla pitäisi saada valoa riittävästi aikaiseksi metsässä ajeluun ja olla tarpeeksi kevyt kypärään kiinnitettäväksi. Viikon päästä pitäisi olla valaisin valmiina kiinnitettäväksi kypärään, eihän se laillinen ole pelkkänä valaisimena mutta tankoon jää edelleen taskulamppu lain kirjaimen täyttämään.

Jokin aika sitten tuntui että talvi tulee oikeasti ja nopeasti, nyt on jo viikon verran kaivettu aamuisin sadevaatetta päälle ja ajokengät ovat olleet kesäiset suojusten alle. Talvikengät ehdin silti jo testata ja hyväksi havaita ajeluun. Talvi tulee varmasti jossain vaiheessa ja märkyys loppuu, maastossa ajelu vaatii tällä kelillä hieman normaalia enemmän asennetta. Sysloon ehdin jo heittää piikkirenkaan eteen alle mutta siirsin sen varaston perälle odottamaan niitä liukkaampia kelejä. Nyt kuljetuksista saa vastata fiksi jolla on oikeastaan lysti ajella märälläkin kelillä.

Vaimon Myka sai tänään hieman korkeamman stemmin, tarkoituksena on että saadaan korkeampi ajoasento selkävaivoista kärsivälle. Toivottavasti auttaa ja päästään yhdessä ajelemaan hieman pyörälenkkejä talven aikana.
Seuraavaan juttuun tulee luultavasti jo kokemuksia uudesta valaisimesta. Siihen asti toivottaen kaikille valoisaa ajelua ja turvallisia ohituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti