keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Joulua odotellessa

Kuntouksesta paluun jälkeen meni pari päivää ihan kotihommissa. Arki kuitenkin koitti ja töihinkin piti palata, pakkanen oli sen verran lauhaa ja tiet hyvässä kunnossa maasturilla ajeluun niin tuli sitten heitettyä hieman mutkitellen matkoja.
Oikeastaan tiistaina töiden jälkeen ajelin Heikinkadun kautta kotiin, keula kaipasi hieman lisää ilmaa. Kotona sitten pikaisesti vaatteiden vaihto, ruokaa napaan ja pojalle luistimia hakemaan. Sisällytettiin samaan keikkaan muutama muu pakollinen reissu, kuten lumikenkien lainaus ja kaupassa käynti.
Kotiin tulon jälkeen pikaisesti teetä ja kahvia ja tarkkailemaan mitä netin ihmeellisestä maailmasta löytyy, pian alkoi uusia purkkeja ilmaantua lähialueelle mutten viitsinyt Kempeleeseen asti lähteä jahtaamaan purkkeja. Zkafen kauan odotettu multi ehti myös ilmestyä, nopsasti kamppeet taas päälle ja leikkiaika anomus kehiin. Suunnilleen samaan aikaan olin jo menossa pyörän kanssa kadulla kun vaimo lupaili vasta vapaata. Kannatti lähteä, saaliina oli FTF ja muutama kilometri pyörällä.
Tänä aamuna ei ollut pakkasta sen enempää kuin eilen illalla joten päätin piipahtaa katsomassa Madagaskaria Hietasaaressa, ensimmäinen piste multille löytyi kivuttomasti ja lopullinen purkki tuli paikallistettua. Huomen aamulla ajellaan jälleen Hietasaaren kautta töihin ja käydään laittamassa nimi logivihkoon heti aamusta.
Tänään sitten tuli eteen se mitä olen odotellut kiinan ihmeen tulemisesta asti, akku loppui ja se loppuikin sitten kerralla. Valoteho menee 100-> 0:n silmän räpäyksessä. Nyt on akku seinällä latauksessa jotta näkee aamulla jälleen suunnata töihin.
Toiveissa on ettei loppu vuoden ajaksi tulisi kovia pakkasia, tavoitteeksi laitoin itselle jossain vaiheessa saada kasaan seitsemän tuhatta kilometriä tälle vuotta. Alkuvuosi meni niin vähillä kilometreillä että oikein hävettää, tavoitteesta puuttuu enää vajaat kolmesataa kilometriä joten eiköhän tuo hoidu. Perjantaina pitää katsoa ilmaa ja suunnata automuseolle kokoukseen Kempeleen kautta mikäli pakkanen on inhimillisissä lukemissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti