maanantai 22. marraskuuta 2010

Tavoitteena Tahko MTB 2011

Viime keväänä pääsin työpaikalta kuntoutukseen Anttolanhoviin, ihan siihen Mikkelin lähistölle. Anttolassa ollessa kulutin aikaa tietokoneella ja sain viestin kaverilta jos laitettaisiin porukka kasaan kilometrikisaan. Kauaa ei tarvinnut miettiä asiaa kun olin takonut joukkueen sivut valmiiksi kilpailua varten, enää ei puuttunut kuin joukkue. Onneksi kaverit on helppo houkutella mukaan, joten joukkue saatiin nopeasti kasaan ja alettiin ajamaan kilometrejä. Kesän saldona oli joukkueelle pohjois-suomen herruus kilpailussa, kokonais kilometrit yli 47000 eli 2768 km/kuski. Omat kilometri tavoitteet piti laittaa pariin kertaan uusiksi kun alkuperäiset tavoitteet saavutettiin.
Jossain vaiheessa kesää fxstb76 alkoi naljailemaan hieman maailmaa ja maastoa nähneestä niskahiestä, kalustoa piti siis alkaa päivittämään. Mielenkiintoinen kulkine löytyi Oulussa Heikinkadun pojilta, tosin toimitusaika venyi loppu kesälle. Lopulta kauan kaivattu 29" Rockhopper saatiin kaupunkiin ja ajoon, hetkeäkään en ole vielä katunut ostosta.
Mutta, mutta palataanpa takaisin hieman aiempaan vaiheeseen kesää... Niskahielle irvailun ja kunnollisen kaluston katselun ohessa alettiin keskustelemaan aiemmin mainitun fsxtb76:n ja px:n kanssa mahdollisesta lisähaasteesta, Tahko MTB 2011. Kauaa ei tarvinnut houkutella kun haaste oli otettu vastaan, tosin en lupautunut ajamaan kuin kerran mäen ympäri. Ensikertalaiselle siinäkin taitaa olla haastetta ihan tarpeeksi.
Puoli vuotta myöhemmin olen huomattavasti paremmassa kunnossa, on siihen saanut kuluttaa aikaa pyörän päällä ja välillä allakin. Kilometrejä on kertynyt tälle vuotta jo reilut 6700, lisää ehtii kertyä vielä ennen kuin vuosi on täynnä. Talven tavoitteena on pitää jonkinlainen peruskunto yllä ettei keväällä ole sitten vaikeuksia hypätä pyörän päälle. Talvikelille ei ole vielä löytynyt kunnollisia renkaita maastossa ajeluun joten mennään varoen mutakumilla. Työmatkapyöräilyn lisäksi koetan ajella lenkkejä sen verran kuin mahdollista ja hyvältä tuntuu. Lumikengät ja luistimet tulevat myös olemaan kovassa käytössä, ainakin sellainen tavoite on tässä vaiheessa.
Tässä suuri piirteisesti mistä tämä homma sai alkunsa, jatkossa nähdään voiko tämä äijä kulkea pystyssä päin haasteen voittaneena vai joutuuko antamaan periksi Tahkon lenkille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti